Tein pitkään töitä ja lueskelin paljon eri materiaaleja oheisen kirjoituksen eteen. Tästä saa jonkinlaisen käsityksen israelin kansan vaiheista.

1323009070_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Helsingin Sanomien e-aineistosta olen laatinut tammikuu 2009 aikana oheisen lyhennelmän, jonkin verran joukossa on omaa pohdintaa ja huomioita, lisäksi olen peilannut asiaa Hermeetikko 7 / 2008 lehden alueen historiaa käsittelevistä artikkeleista.

Kari Ylinen

 

Raamatun mukaan Abraham toi kansaansa kiistanalaisille paikoille n 2000v eaa. Muiden lähteiden mukaan n 1700 eaa saapui idästä kansaa sekoittuen paikallisiin. Vähitellen yhtä osaa ruvettiin kutsumaan juutalaisiksi.

 

Alueella on maanviljelystä ollut jo n 10.000v.

Jaakob sitten osti oikeuden Esaulta näihin maihin papusopalla.

Muita kansoja tuli myös näiden palestiinalaisten joukkoon, myös mahd. arabiheimoja. Tulokkaat pääosin sulautuivat väestöön.

Raamattu kutsuu näiden jälkeläisiä filistealaisiksi, israelin vihollisiksi=palestiinalaisiksi.

Nälänhädän vuoksi kansa siirtyi Egyptiin, kaiketi koko Jaakobin sukukunta.

n 1.200eaa Aaronin ja Mooseksen opastuksella Israelin kansa sitten pakeni 400v jälkeen takaisin päin Luvattua maata kohti. (Raamatun mukaan).

n 1.000v eaa Daavidin aikana tehtiin Jerusalemista pääkaupunki, filistealaiset, aramealaiset, ammonilaiset ja moabolaiset alistettiin Israelin vasalleiksi.

Myöhemmin Israel jakautui Pohjois-Israeliin ja Etelä-Juudaan, jonka pääkaupungiksi tuli Jerusalem. Pohjois-Israelin pääkaupungiksi tuli Samaria.

Se tuhottiin 721v Assyrian toimesta. Kansa sulautettiin naapuriheimoihin. Alueelle syntyi samarian kansa, jotka katsovat jatkavansa Israelin perintöä. Juutalaiset oppineet kokosivat perinnetietoa koko ajan  monilla eri suunnilla ja oikean tiedon omaamisesta oli kaiketi kiistaa.

Juudan israelilaiset eivät hyväksyneet samarian juutalaisten perinteen oikeassa oloa.

Juuda valloitettiin kolmesti ja Jerusalem hävitettiin 586v ja loput asukkaat siirrettiin maanpakoon Babyloniaan, Siellä Baabelin vankeudessa kerättiin juutalaisten perimätieto Raamattuun eli Vanhaan testamenttiin ja Tooraan.

Persia otti Babylonian haltuunsa. ja juutalaiset saivat palata takaisin perimätietoineen.

Jerusalemissa koottiin Raamattua n 400-luvun lopulla.

Riitoja oli kaikkien naapurien kanssa, myös pohjois-osan Israelin samarialaisten kanssa. Israelin perinnöstä kova taistelu, kuku mitäkin sai edustaa. Tässä voi nähdä myös riidan mm. Raamatun sisällöstä ja Jumaluuden käsityksestä.

Aleksanteri Suuren jälkeen oli n 350 luvulla perustettu Syyria, johon kuului lähes koko nykyinen Lähi-itä.

Sotia oli mm. egyptiläisten kanssa usein. Samarialaiset ja juutalaiset riitelivät keskenäänkin ja olivat milloin kenenkin puolella.

Roomalaiset valtasivat alueen, mutta kapinat ja riidat eivät loppuneet.

Jerusalem hävitettiin taas kokonaan.

Juutalaisia muutti alueelle ja välillä sieltä pois.

Kristinusko voimistui vuodesta 311 alkaen ja vakautti oloja.

500-luvulla koetettiin käännyttää kaikki juutalaiset kristityiksi.

603 oli sota Persian (Iran) ja Bysantin välillä ja juutalaiset pääsivät takaisin Jerusalemiin. .

630 luvulla islamilaiset arabit valtasivat alueen ja alue oli n 1000v muslimien vallassa.

Juutalaiset ja kristityt saivat pitää uskontonsa (Kirjan kansaa), mutta vuosisatojen aikana kansa omaksui arabitavat ja islamin.

Turkkilaisvaaran uhatessa paavi lähetti joukkoja valtaamaan Jerusalemia ja Betlehemiä.

1099 surmattiin Jerusalemia puolustaneet kristityt ja muslimit.

1187 turkkilaiset valloittivat sen takaisin.

Osmannien aikana juutalaisia alkoi palata Palestiinaan yhä enemmän 1800-l loppua kohti.

Sinne syntyi uusia siirtokuntia, paljon juutalaisia siirtyi myös eurooppaan ja amerikkaan.

Baselissa 1897 syntyi siionistinen liike ja juutalaisvaltio-ajatus Palestiinaan. Uganda ja Siinain niemimaa ja Argentiina olivat myös esillä.

1916 Britannia lupasi turkkilaisten hallitsemille arabi-alueille itsenäisyyden, mutta maailman sodat ym syyt johtivat alueet Britannian hallintaan.

Juutalaisia muutti lisää paljon alueelle vars. 2 sodan jälkeen.

YK 1947 laati suunnitelman Palestiinan jakamisesta kahtia, juutalaiseen ja arabi -osaan. Sota näiden välillä alkoi heti.

Soditaan siis edelleen. Kiistaa on alueen jakamisesta ja kaikille pyhien alueiden hallinnasta, Jerusalemin hallinasta ym.

Egyptin kanssa on sovittu jotenkin rajat, mutta muut odottavat ratkaisuaan vieläkin.

Siitä nykyinenkin sota johtuu - arabit koettavat ottaa hallintaansa Israelin omiksi ajattelemiaan alueita.

Arabit lähettävät raketteja Israeliin koettaen häätää niitä pois.

Israel koettaa pommittaa arabien näitä sotaisia osia ja lähettää panssareita nyt Gazan alueelle v 2008 lopulla. Koettavat siis estää näitä raketti-iskuja pyrkien saada elää rauhassa elämäänsä.

 

 

Kuka nyt sanoo mikä on oikea ratkaisu maa-alueiden jaoksi?

Moneen kertaan kukin heimo ja kansa on aluetta hallinnut ja moneen kertaa on Jerusalem hävitetty, kansat ovat kulkeneet pitkin ja poikki moneen kertaan ja hallinneet aluetta eri pituisia aikoja.

 

Eri juutalaiset heimotkin sotivat aikoinaan keskenään ja kiistelivät kummat ovat enemmän juutalaisia ja oikeammassa ja kaiketi siitä kuka omaa oikean tiedon Jumaluudesta.

Uskonnot ja kansat sekaantuivat keskenään ja noudattivat milloin minkäkinlaista komentoa. Raamattua koottiin pitkän aikaa ja voidaan ajatella kansojen vaelluksen tarkoitusta myös perimätiedon keräämisen kannalta, Ehkä näin saatiin lopulta parhaiten koottua kaikki mahdollinen aineisto kokoon.

Kummasti vaan siellä ja maanpaossa eri alueilla kaukanakin säilyi juutalaisuus ja kristillisyys. Muhamettilaisuus siellä on historian valossa uusinta, joskin viimeisen 1000v aikana vallitsevana.

 

Joo, koko jutun kun lukee niin ihmetyttää asian kulku alueella ja kansojen kohtalot. Miten perinnetiedot säilyvät, eikä valloittaja millään kansainsiirroilla pysty hävittämään juutalaisuutta eikä syntynyttä kristillisyyttä alueelta.

1000v islamia alueella ei kukistanut kristinuskoa eikä juutalaisuutta. Alueen historia juutalaisuudesta ja kristityistä on paljon vanhempaa.

 Kari Ylinen

 

Tästä jatkan jossain vaiheessa alueen rauhan todellisiin esellytyksiin. Olen kokoamassa aineistoa tähän aiheeseen.